Aluedebyytti: yksi puomi ja yksi hylky

Viikko sitten sunnuntaina ratsastin ensimmäistä kertaa aluetason   kakkostason estestartin. Tai oikeastaan kaksikin. Lähdimme Rikun kanssa Urjalaan Suomenhevosten Kummajaisiin hyppäämään. Jännitys oli läsnä oikeastaan koko kisapäivän, mutta tällä kertaa ehkä kuitenkin hivenen paremmin hallittavissa, kuin vielä vähän aikaa sitten estekisoissa. Riku on nyt jäänyt laitumelle oleilemaan täksi kesäksi, koska selvästi siellä nauttii olostaan aivan hirveästi. Ratsastaessa virtaa on riittänyt riittävästi, eli ilmeisesti poika saa siellä levättyä tarpeeksi. Näihinkin kisoihin siis lähdettiin suoraan laitumelta.

Olimme paikalla huippuajoissa, sillä mukana ollut hevoskaveri hyppäsi 70 sentin luokan, jonka jälkeen oli 1-tason luokkana 80cm, jonka jälkeen oli sitten 2-tason 80cm, johon osallistuin. Riku hengaili kaikessa rauhassa kopissa siihen asti, kunnes päätin ottaa sen ulos juuri ennen kuin menin itse kävelemään rataa. Radalla oli muutamia itseäni ihmettäneitä teitä - ensin käännös ykköseltä kakkoselle. Ykkönen oli asetettu hieman koko rata leikkaa -tyylisesti lävistäjälle, ja siitä piti kääntyä ns. väärään suuntaan kakkoselle. Myös tie esteeltä numero viisi kutoselle oli sellainen, että siinä piti olla tarkkana - rytmikkäämpi reitti olisi mennyt toiseen suuntaan. Tuossa kohdassa katsoin muutaman ratsukon kohdalla, että kalliit maali/lähtölinjojen kamerat oli sijoitettu aika uskaliaasti, kun useammalla ratsukolla oli vähän kommunikaatiokatkosta sen suhteen, mihin ollaan menossa. Hyppyjä tuli ensimmäiseen vaiheeseen 10 (yksi sarja) ja toiseen vaiheeseen vielä 6 lisää.

Radan kävelyn jälkeen siirryin ensimmäisen ratsukon aloittaessa verryttelemään. Verryttelin kaikessa rauhassa ravissa ja laukassa ja otin muutaman hypyn. Olin valmis. Tässä vaiheessa tukijoukoistani tultiin sanomaan, että kai muuten huomasit, että siellä on kellojen kanssa ongelmia ja vasta ratsukko numero seitsemän menossa radalle. No, en ollut huomannut, luulin, että olisi kohta jo minun vuoroni. Käveltiin siis Rikun kanssa hyvä tovi, sitten otettiin vielä pari hyppyä ja mentiin odottelemaan vuoroa.

Rata oli ihan hyvä. Riku ei ollut mitenkään superinnoissaan, mutta reagoi apuihin oikein hyvin ja aina, kun ehdin itse ratkaista tilanteen, se kuunteli minua hyvin. Minulla oli hieman hankaluuksia ylläpitää tahtia, osittain johtuen siitä, että Riku oli hivenen tahmainen, ja lisämaustetta toi se, että rata ei ollut niin sujuvasti rakennettu, kuin mitä olen tottunut hyppäämään. Kakkosesteelle otettiin puomi kun unohdin tasapainottaa kaarteessa tarpeeksi, ja vikaan hyppyyn tultiin pohjaan kun tein turhaan painetta kohti aaltoa. Hölmönä kuvittelin, että koska se oli usealle hevoselle mörköeste, se olisi sitä myös Rikulle. Ei ollut, ratsastaja vain sotki rytmin. Radasta löytyy alta video.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=44wvjC_ZlcU


Ysikympin rata oli yhtä pitkä kuin kasikympin, mutta sujuvammaksi suunniteltu. Siinä oli jälleen 10 hyppyä ensimmäisessä vaiheessa ja kuusi lisää toisessa. Toisen vaiheen viimeinen este oli hauska "vaihtoehtoeste", eli esteeseen oli liputettu pysty ja muurinlaatikot vierekkäin, ja ratsastaja sai päättää, kummat hyppää.

Ysikympin  radalle tullessa Riku oli vähän väsähtäneen oloinen, enkä saanut sitä ihan kunnolla hereille. Ykköselle tuli kuitenkin ihan hyvä hyppy, kakkosena olleelle laineelle puskin taas vähän liikaa - ylitse kuitenkin. Kolmosena oli sarja, jolle Riku lähti ihan oikeasta paikasta vähän kaukaa, minä kuitenkin odotin pikkutikkausaskelta esteen eteen, ja en päässyt hyppyyn mukaan. B-osalle Rikukaan ei sitten ihan autopilotilla jatkanut, kun ratsastaja oli mukana kuin Mikki Hiiri merihädässä. Uusi lähestyminen ja sarjasta yli. Nelos-vitoslinjalta otettiin neloselta puomi mukaan, mä ehkä unohdin siinä vähän ratsastaa niin hyppy lähti liian laakana. Vitonen taas oikein hyvin. Kutos-seiskalinjalla meinasin eksyä, mutta löysin opaskoiran ja takaisin tielle. Kun siinä tyytyväisenä siihen, että este löytyikin, unohtauduin matkustelemaan ja samalla jalka jäi irti. Kasille pysähdyttiin siis myös ihan eteen, mä luulin viimeiseen asti, että Riku suostuu siitä kiipeämään yli, joten pysähdys tuli niin yllätyksenä, että melkein tipuin. Kampesin itseni takaisin ja hyppäsin esteen. Tuloksena siis hylätty.

Kun kysyttiin, harmittaako, niin on helppo tietenkin vastata, että harmittaahan se. Harmittaa, että tein noin tyhmiä ratsastusvirheitä ja jätin hevosen yksin. Olen kuitenkin tosi onnellinen siitä, kuinka paljon me ollaan yhdessä kehitytty - nyt mä uskallan ratsastaa kohti estettä, vaikkei hevonen ole äärimmäisen innokas tai menossa. Mua ei enää pelota. Sen huomaaminen on ihan uskomattoman hienoa.

Kysyin kotimatkalla autossaolijoilta, että "Saako olla tyytyväinen, vaikka tulos on hylätty?". Saa olla kuulemma. Ja niin mä olenkin. Viikon päästä kokeillaan uudestaan hommaa Tuomarinkylän Estejusseissa, katsotaan miten ratsastaja pysyy maailman parhaan suomipullan selässä silloin.

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=1qGqTZsLRk4

Tässä muuten eräälle kommentoijalle kuva liivini "sisälapusta" :)