sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Viikko ratsain

Viikko sitten sunnuntaina kävin ratsastamassa intervallitreenin alakentällä. Tällä kertaa tehtiin vähän pidemmät pätkät, pidemmät palauttelut ja vähemmän vetoja. Riku oli muutenkin suhteellisen reipas, niin ei viittinyt lisäksi vielä revityttää ;)

Maanantaina kävin ratsastamassa tosi reippaasti askellajit lävitse. Olin selässä kokonaisuudessaan 40 minuuttia, mikä oli kamalan vähän. Alkuun 10 minuuttia käyntiä, sitten 10 minuuttia ravityöskentelyä, sitten tehokas laukkatyöskentely (laukkavoltteja, keskilaukkaa), ja sitten taas jo loppuverkkaan. En tykkää yhtään ratsastaa kiireessä!

Tiistaina äiti kävi Rikun kanssa tunnilla. Ei ollut kuulemma oikein sujunut.

Keskiviikkona oli vapari.

Torstaina menin itse koulutunnille. Tunnilla tehtiin tarkkoja siirtymisiä pisteessä, kokoamista ja väistöä ympyrällä. Meni aika helposti tappeluksi, minulla itselläni oli huono päivä ja hermostuin ihan turhaan hevoselle kun itse annoin ohjeet epäselvästi. Jossain vaiheessa tajusin onneksi pysähtyä muutamaksi sekunniksi muistuttamaan, että ei ole hevosen vika jos minulla ei pysy ajatus ratsastuksessa. Loppuun saatiinkin ihan onnistunutta ja rentoa ravia.

Perjantaina suuntasin ensin suoraan töistä kiireellä tallille ja Jasulla maastoon. Käveltiin reippaasti, pappa ihmetteli kaikkea kummaa matkan varrella ja kuskin ajatukset saivan levätä. Sitten menin uudestaan yrittämään tunnille Rikun kanssa. Nyt sujui jo huomattavasti paremmin kuin eilen. Tehtiin samoja harjoituksia, mutta pidempää pätkää laukassa niin, että vuoroin koottiin ja vuoroin ratsastettiin eteen. Mukava tunti.

Lauantaina äiti ratsasti ensin n. 20 minuuttia ja sitten minä hyppäsin selkään. Riku oli ihan super! Alusta asti hienosti avuilla ja työntekofiilis katossa. Tein laukka-avoa, ravisulkua (!) ja laukkapohkeenväistöä. Oli sellainen olo, että olisi voinut yrittää ihan mitä tahansa ja kaikki onnistuu. Lopuksi sisko tuli Rikun selkään harjoittelemaan kääntämistä, pysähtymistä ja kevyttä ravia. Riku oli kiltisti.

Tänään olimme Rikun kanssa estekisoissa. Niistä postaus myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti