perjantai 5. kesäkuuta 2015

Vihdoin ja viimein - banneri!

Nyt se sitten tapahtui. Myönsin itselleni, että vaikka en ole itse visuaalinen ihminen, näyttää blogini ilman banneria kamalan tylsältä. Ulkoasun modailuun en silti vielä lähtenyt. Katsotaan, viekö blogin ulkoasun muokkaus pikkusormen lisäksi koko käden kohta.

Bannerin on tehnyt Henna Vihersaari. Isot kiitokset Hennalle, olen banneriini ihan rakastunut!

Tänään treeniviikko päätettiin kevyessä hölkkämaastossa Rikun kanssa. Mukana olivat Viltsu ja Stella. Viltsu on kyllä niin loistava hevonen - aina ensimmäisenä vapaaehtoisena ilmoittautumassa, että hän lähtee ainakin mukaan. Ja voi sitä intoa ja ylpeyttä, kun hän pääsee mukaan ja töihin. Joitain hevosia ei vain ole tehty oloneuvoksiksi.

Huomenna kisataan Hämeenkoskella koulukisoissa ja sunnuntaina Riihimäen raviskalla estekisoissa. Raporttia seuraa.


Tammikuussa leipaistu tippumiskakku mun toisen Rikulta tapahtuneen aisaantumisen kunniaksi. Nyt niitä onkin huhtikuun onnettomuuden jäljiltä kolme jo koossa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti