maanantai 8. elokuuta 2016

Kenttäkisaunelmia

Lopputalvesta Salpauksen kisoissa
Toukokuussa hyppäsin ensimmäistä kertaa lähes viiteentoista vuoteen maastoesteitä. Suontaan kartano upeinen maastoesteineen on kävelymatkan päässä tallilta, joten tilanne oli vain liian herkullinen jättää käyttämättä - pakko oli ilmoittautua maastoestevalmennukseen.

Ensimmäinen kerta maastoesteillä yllätti täysin: Riku suhtautui kaikkeen sellaisella tyyneydellä, että kuski sai keskittyä vain näyttämään suuntaa. Ihan uskomaton hevonen, uskomaton fiilis. Siitä maastoestekokeilukerrasta syntyi idea: olisikohan se niin mahdotonta ajatella, että ehkä kisaisimme yhdessä harrasteen Suontaan kenttäkilpailuissa heinäkuun loppupuolella? Kun suunnitelmalle näytettiin kaikilta tahoilta, joilta siihen kysyin mielipidettä, vihreää valoa, uskalsin lähteä jo vähän suunnittelemaan.

Kenttäratsastuskilpailun kolmesta osakokeesta kahteen koen olevani hyvinkin valmis, kolmas onkin sitten kysymysmerkki. Riku ja minä olemme rutinoituneita koulukisaajia, ja vaikka tällä kaudella koulukisastartteja taitaa olla takana hurjat yksi kappaletta, uskon, että HeC-tasoinen ohjelma tuskin tuottaa meille suurempaa päänvaivaa. Myös rataestekorkeus 80cm on meille sen verran mukavuusalueen sisäpuolella, että sekään ei jännitä. Se, mikä jännittää, on luonnollisesti se uusi ja tuntematon: maastoestekoe. Tämän takia tuntui hyvältä idealta startata ensimmäinen kenttäkilpailu naapurissa. Treeneissä olimme hypänneet lähes kaikki harrasteen maastoradalle tulevat esteet ja Riku oli suhtautunut hommaan hyvin positiivisesti.

Juhannuksena venäytin selkäni pahasti, ja kävelin neljä päivää lähes kaksin kerroin. Tiistaina oli kuitenkin vuorossa maastoestetreenit, joihin oli päästävä siitä huolimatta, että selkä oli niin kipeä, että hokkeja kiertäessä valuivat kyyneleet. Treenit sujuivat siitä huolimatta oikein hyvin, mitä nyt kuski pelkäsi pissaavansa allensa kivusta :D

Tallikaveri kuvasi kyseisistä treeneistä muutaman videon.

Ensimmäisessä on muutaman esteen pikkurata treenien alusta.
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=YIGzBxd03ZI

Toisessa on vähän pidempi viiden hypyn rata.
https://www.youtube.com/watch?v=j67zZT20HE4

Tässä me hypätään porukan viimeisinä haudan ylitse!
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=7Hr8ZWxDYhw

Ja tässä viimeisessä me polskutellaan iloisesti veteen.
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=1SXLvvZIdJk



Kolme päivää näiden treenien jälkeen Riku löytyikin laitumelta kolmijalkaisena, joten estehommat jäivät sivuun muun jännityksen vallatessa mielen. Myös unelma Suontaan kenttäkilpailuista siirtyi taka-alalle, ja päällimmäiseksi unelmaksi jäi se, että hevonen kuntoutuisi vielä käyttöön.

Onneksi meillä oli hurjasti onnea matkassa, ja kahdesta vammasta, jotka olisivat voineet olla vakavampia, kumpikin osoittautui tilanteeseen nähden vaarattomiksi. Nyt, 6 viikkoa ensimmäisen vamman saannista, treenit alkavat taas olla vauhdissa. Uudeksi tämän kauden päätavoitteeksi on otettu Niinisalon kenttäkilpailut syyskuussa.

Nyt se on sanottu ääneen täälläkin. Tavoitteen toteuttamisen edellytyksenä on se, että Rikun kuntoa saadaan hieman nostettua (varsinaisesti huonoon kuntoon se ei ole onneksi päässyt, vaikka saikin heinäkuussa hieman ylimääräistä vapaata saikkujen takia) ja me päästään starttaamaan joku pieni ja helppo maastoesterata ennen h-hetkeä. Tällä hetkellä tarkoitus olisi suunnata EVR:lle 4.9. maastoestekilpailuharjoituksiin.

Toivottavasti kuut ja planeetat pysyvät meille suotuisassa asennoissa ja suunnitelmista tulee totta!

4 kommenttia:

  1. Vau. Minua maastoesteet kammottavat niin etten usko, että koskaan uskaltaisin lähteä sellaisia hyppäämään enkä varmaan antaisi omaani muidenkaan ratsastettavaksi kiinteille esteille. Mutta hienolta hommalta se kyllä näyttää, todellinen kuninkuuslaji.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen tosi yllättänyt siitä, kuinka mä silloin ensimmäisellä kerralla uskalsin ja sen jälkeen on ollutkin vaan pelkkää innostusta. Omaani en kyllä minäkään antaisi muille tähän hommaan, riskit on kuitenkin sen verran isot, että en mä näe mitään järkeä siinä, että joku muu mahdollisesti rikkoo sen siinä puuhassa.

      Poista
  2. Oi, tsemppiä teille! Minulla oli onnea päästä todellisen luottoratsun kanssa Niinisalon maastoesteille muutama vuosi sitten, oli kyllä mahtavaa! Oman ratsun kanssa en ole ihan varma pääseekö se maastoesteille - loukkaantuneen silmän näkö ei ole kuitenkaan ihan priima, ja kiinteillä esteillä virhearviointi voi kostautua pahasti. Ainakin vielä pysyttelemme rataesteillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon kyllä niin fiiliksissä, tuo homma on vaan niin parasta!

      Poista