Rikun seitinohuet päiväkännit

Perjantaina pääsin itse käväisemään Jäähallilla katselemassa huippuratsastusta. Alunperin mietin, että reissu jäänee tänä vuonna välistä, koska ylimääräistä rahaa ei ole niin yhtään, mutta lopulta sainkin ystävältä lipun, jonka turvin pääsin katselemaan perjantain iltanäytöstä. Olin ensimmäistä kertaa HIHS:ssa Jäähallilla, aikaisemmat käyntini ovat olleet vain Hartwallilla. Kokemus oli positiviinen, ja erityisesti expossa olisi ollut vaikka mitä ihanaa. Tietysti, kun sitä rahaa ei ollut yhtään ;) Lopulta pitkän harkinnan jälkeen päädyin jättämään myös sen pitkään hipelöimäni Equilinen Octagon -huovan hyllyyn, vaikka siitä olenkin haaveillut jo niin kauan kuin minulla on ollut Riku. Ehkä joulupukki tuo sen minulle... ;)

Tänään maanantaina Rikulla ja Ronilla oli hammashuolto varattu Vermon klinikalle (Hevosklinikka Equivet). Olin päätynyt siihen, että peruskotiraspauksen sijaan käymme katsomassa hampaat hampaisiin erikoistuneen eläinlääkärin luona klinikkaolosuhteissa. Eläinlääkäriksi valikoitui Jukka Holopainen, joka ilmeisesti on hevosten hampaiden suhteen "as good as it gets" Suomessa.

Lähdimme omasta mielestäni hirveän ajoissa ajelemaan kohti Vermoa, hevoset lastattiin nimittäin kello 7.40 ja aikamme oli Vermossa kello 9.30 (välimatkaa 100km). En ollut kuitenkaan maalaisena ottanut riittävästi huomioon sitä, kuinka kauan Helsingin päässä liikenneruuhkassa (Mikä ihmeen kello yhdeksän aamuruuhka?!) joutuu seisomaan, ja lopulta muuttuneiden liikennejärjestelyiden takia eksyimmekin vähän. No, perillä olimme kuitenkin vain muutaman minuutin myöhässä, ja koska eläinlääkärikin oli hieman myöhässä, en kuollut noloudesta.

Koska Roni kestää heikommin rauhoitusainetta ja sen toipuminen vie kauemmin, oli Ronin vuoro ensin. Riku pääsi siis odottelemaan hetkeksi. Sillä aikaa kun minä olin antanut ilmoittautumistiedot ja kysellyt, minne meidän tulisi mennä, oli Riku ilmeisesti ehtinyt jo aiheuttaa miltei hermoromahduksen sitä ystävällisesti talutelleelle Petulle. Rikun mielestä tilanne oli ilmeisesti vain kestämättömän jännittävä. Myös ravihevoset aiheuttivat edelleen ylimääräisiä sydämentykytyksiä.

Odotteluhuoneessa hilpeyttä aiheutti se, kuinka Riku tuijotteli kiinnostuneena korvat hörössä aina muulloin kuin silloin, kun se kuuli viereisestä operaatiohuoneesta poran ääntä. Tuli niin mieleen ne omat kerrat, kun on jännittänyt hammaslääkärin odotushuoneessa omaa vuoroa.

Onpa jännää. 

"Se tunne, kun istut hammaslääkärin odotushuoneessa ja pora käynnistyy." Ja tässä tapauksessa myös paikalle haetaan apuvoimia, huulipuristin ja erilaisia muita hallitsemislaitteita. 

Kun Ronin hammashuolto oltiin saatu kunnialla painittua loppuun, oli Rikun vuoro. Rikulle annettiin tuttuun tapaan maltillinen määrä rauhoitusainetta ja se reagoi siihen nopeasti rentoutumalla. Eläinlääkäri pääsi työskentelemään sen kanssa rauhassa, mitkään toimenpiteet eivät aiheuttaneet Rikussa suuria tunteita.

Juti totesi, että Rikulla on yläpurennasta johtuvia epätasaisuuksia, eli siis osa hampaista kuluu epätasaisesti niin, että syntyy korkeampia reunoja, ns. "korostumia" ja sitten taas niiden vastinparit ovat ymmärrettävästi matalammat. Lisäksi jossain vaiheessa Rikulla on alaleuan viimeisiä poskihampaita lyhennetty liikaa, koska toisiksi viimeisen hampaan mataluus saa viimeisen hampaan näyttämään todella korostuneelta, vaikkei se oikeasti ole niin korostunut. Tämä on kuulemma yleinen raspausvirhe, ja usein näkee hevosia, joilla tuo hammas on madallettu ihan ikeneen saakka. Näin oli myös Rikulla. Tämä korjaantuu ajan kanssa, kunhan niihin hampaisiin ei vain kukaan mene koskemaan, vaikka ne luovatkin sellaisen illuusion, että ne olisivat korostuneet.

Rikulta tasattiin siis näitä korostumia ja poistettiin pienet koukut takaposkihampaista. Tuota työskentelyä seuratessa tuli entistä selvemmäksi, että minä jatkossa maksan kyllä mielelläni vähän lisää siitä, että joku hampaisiin erikoistunut eläinlääkäri katsoo kunnon välineillä ja kunnon tiloissa hevoseni suun huolella. Jos miettii, miten ns. talliraspaukset yleensä hoidetaan, niin se on vähän kuin vertaisi ihmisten hammaslääkärikäyntiä siihen, että hammaslääkäri (tai yleislääkäri, joka olisi käynyt kurssin hampaista) kokoaisi laukkuunsa instrumentteja ja tulisi kurkkaamaan. Eihän sinne suuhun edes näe kunnolla, jos ei ole kunnon välineitä!

Sillä talliraspauksissa usein nähtävällä "perusraspilla" ei Rikun suuhun juuri koskettu. Sehän on se työkalu, jolla usein suu käydään läpi ja lopputulos on se, että "oli piikkejä / ei ollut piikkejä". Siellä suussa on niin paljon muutakin! Toki ne piikit ovat tärkeitä tsekata, mutta esim. Rikulle kun näitä piikkejä ei ole milloinkaan juuri kasvanut, Rikun suun huolto on aina kestänyt kotitallilla pari minuuttia ilman rauhoitusta, nyt töitä kuitenkin löytyi, vaikka ei siellä suussa varmasti pyöritelty yhtään instrumenttia vain näön vuoksi.

Aina köyhänä Hevosihmisenä minua aina kiinnostaa kuulla, mitä mikäkin kustansi. Rikun seitinohuet päiväkännit ja niiden aikana suoritetut toimenöpiteet maksoivat 186€ kaikkinensa. Ja kerrankin voin sanoa, että sen maksoin ilolla.

Rauhoitettu Riku, hirttosolmukka ja suunavaaja. 

Eläinlääkäri ja "porakone". 

Ps. Ennen kuin kukaan täysin hermostuu "oman" eläinlääkärinsä puolesta, haluan todeta vielä, että toki hampaisiin erikoistuneita, oikeasti asialle vihkiytyneitä eläinlääkäreitä käy myös kotitalleilla. Ja se on tosi hyvä juttu! Tämä hammasasia on vaan minusta sen takia ihan käsittämätön, että usein ihmiset tekevät paljon pohjatyötä sen suhteen, kenelle vievät hevosensa silloin, kun niillä on jalka/selkä/mahavaiva, mutta hevosen hampaita voi hoitaa kuka tahansa. Nyt, kun olen päässyt muutaman vuoden aikana katselemaan erilaisia hevosten hampaiden asiantuntijoita työssään, olen jotenkin itse herännyt siihen, että se on oma taiteenlajinsa ja olisi aika raju oletus ajatella, että kuka tahansa (hevos)eläinlääkäri pystyy tämän asian hoitamaan niin, että kaikki tulee huomioitua.

Kinnersuoja polvessa ja muita huippuhetkiäni

Paluu tulev... ei kun arkeen. Hiljalleen.

Ratsastin Rikulla hiljalleen ravia ja laukkaa viime viikon lopulta. Se tuntui aika hyvältä, tosin en vaatinut siltä mitään muuta, kuin askellajin suorittamista, joten minun oli selästä vähän vaikea arvioida sitä, miten se liikkui. Kävimme myös metsämaastossa alkuviikosta - jätin hetkeksi meidän maastoreissut pois sen takia, että meillä oikeastaan minne tahansa maastoon lähtiessä pitää mennä ensin kunnolla ylämäkeen. Päätin siis antaa piikitettyjen kinnerten lomailla sen verran, etten maastoillut ensimmäiseen pariin viikkoon. Lopulta kuitenkin kävimme myös metsässä kevyellä käynti-ravi -pompottelulla.

Keskiviikkona Riku sai viimeisen Cartophen -piikin ja eilen torstaina menin itse aamulla Rikun kanssa ratsastuskoulun tunnille. Riku tuntui yllättävän hyvältä! Olen itse saanut nyt tässä väliaikana pienen oivalluksen seurattuani William Matthewin valmennusta siitä, että ihan oikeasti, se käsi ei saa liikkua taakse päin ratsastaessa. Tämän takia olen viimein onnistunut kuromaan ohjaa niin lyhyeksi, että käsi saa olla edessä, eikä liiku taakse päin. Jotenkin olen helposti taipuvainen lipumaan siihen yleiseen uskoon, että löysä ohja tarkoittaa samaa kuin pehmeä ohjastuntuma. No eihän se tietenkään tarkoita. Löysälle ohjallekin on aikansa ja paikkansa, mutta ei tuntuma voi olla tasainen pitkällä ohjalla. Samalla kun ohjani pitenee, asentoni ajautuu myös helposti takakenoa kohden ja teen pidätteet taakse päin -> istun itse liian takana -> annan hevoselle ristiriitaisia apuja kun istunta sanoo "menemene" ja ohja sanoo "älä mene".

Nyt siis olen ottanut erityistarkkailuun ohjani pituuden ja ohjasotteen suunnan. Olen tässä vielä ihan lapsenkengissä, mutta edes se, että aidosti vihdoin tiedostan tämän asian niin suureksi ratsastukseeni vaikuttavaksi ongelmaksi, että siihen on pakko puuttua just nyt, on iso asia. Se tarkoittaa, että ehkä joskus tulevaisuudessa siinä voi näkyä jotain muutosta, joka näkyy myös ulkopuolisille, eikä tunnu vain selkään.

Tunnilla siis näistä lähtökohdista sain Rikun mielestäni huomattavasti paremmin haltuun käynnissä, jossa onnistuin ajattelemaan aktiivisesti sitä, että en ota ohjalla missään vaiheessa taakse päin, vaan ratkaisen tilanteen jotenkin muuten. Riku reagoi tähän muutokseen positiivisesti - suu alkoi toimia hyvin ja pidätteet menivät paremmin perille. Ravissa ja laukassa oli sen verran intoilua ilmassa, että niissä en saanut läheskään niin hyvin pidettyä mielessäni tätä uutta korjausvaadettani. Tämä nyt on kuitenkin selvästi seuraava asia, johon tulen kiinnittämään omassa ratsastuksessani roimasti huomiota.

Eilen iltapäivällä fysioterapeutti Tuulia Luomala hoiti Rikua. Olin odottanut Tuulian käyntiä aika innoissani, koska tällä kertaa toivoin, että sieltä löytyisi jotain ongelmia selittävää. Ja löytyihän sieltä - Riku on ilmeisesti vetänyt jossain vaiheessa jonkinsortin voltin tarhassa, koska oli niin kummallisilla tavoilla toisiinsa liittyvistä paikoista jumissa ja krampissa, että niitä on vähän hankala muulla selittää. Se saatiin kuitenkin hyvin suoristumaan nyt jo tällä yhdellä hoitokerralla. Seuraavan kerran tsekataan tilannetta joulukuussa.

Loppukevennyksenä kuva aidosta tuotetestaushetkestä (ei sisällä saatuja lahjoituksia tai maksettuja mainoksia)

Kyllä. Siinä on minun koipeni ja Rikulle ostamani W-healing kinnersuoja (toinen niistä). Uhkailin, että laitan ne takaisin, jos se ei lämmitä minua. Tuotetestasin kinnersuojaa noin kolmen tunnin ajan. Kyllähän se joo lämmitti, mutta en tiedä, lämmittikö se sen enempää kuin olisi lämmittänyt muu tuollainen peitonpalanen jalan ympäri käärittynä.

Nyt sitten pitäisi päättää, pidänkö alkuperäisestä uhkauksestani kiinni ja lähetän kinnersuojat takaisin. Vai ajattelenko, ettei se ketään haittaa (paitsi lompakkoa) kokeilla niitä.

Kyllä me hevosihmiset ollaan helppouskoisia.

Kävelyviikko

Rikulle piikitettiin tosiaan kortisonia molempiin kintereisiin viikko sitten keskiviikkona. Eläinlääkärin ohjeen mukaisesti se oli piikityspäivän koppilevossa, ja seuraavasta päivästä alkaen tarhasi normaalisti kavereiden kanssa. Tämä oli minulle helpotus - niin kuin kaikki Rikua käsittelevät tallityöntekijät tietävät, tuo minun rakas pieni suomenhevoseni on aivan täysin mahdoton silloin, kun ei saa mennä oman tutun aikataulunsa mukaisesti. Olen välillä todennut, että Riku on oma pieni autistini - se pysyy onnellisena, kun saa toistaa omia rutiinejaan hyvin muuttumattomina. Tämä piirre on toki hevosissa yleensäkin, mutta Rikussa erityisen voimakkaana. Sen mielestä on jo aivan liikaa muutosta, jos se ei jonain päivänä pääse heti kavereiden kanssa ulos, vaan joutuu odottamaan hetken sitä, että lähtee liikutukseen. Joinain päivinä, kun koko ulkotallin porukka jää poikkeuksellisesti syömään heinät sisään, ei Riku pysty ollenkaan keskittymään syömiseen, koska järjestys on väärä - ensin pitää päästä ulos, sitten aamuheinät.

Riku on siis päässyt onneksi normaalin rutiininsa mukaisesti tarhailemaan. Sen lisäksi olemme, edelleen lääkärin ohjeen mukaisesti, käyneet kävelylenkeillä. Lenkkien oli määrä olla rauhallisia, mutta mitä pidemmälle viikko on kulunut, sitä reippaammin suomimiehen jalka on reissunpäällä noussut. Jos siitä, kuinka hyvin pylly heiluu ja ravi nousee passageen, voi päätellä jotain, niin herra alkaa olla elämänsä kunnossa ;)

Itse olen käynyt ahkerasti ratsastuskoulun tunneilla tämän välin. Kerran sain lainata Lauran ja Nooran Ronia opettamaan minulle kouluratsastuksen saloja, ja sen lisäksi olen ratsastanut useamman kerran ratsastuskoulun Koru -tammalla. Koru on kyllä todellinen nainen isolla N:ällä... Mä en ole ikinä oikein löytänyt tammojen kanssa yhteistä säveltä, ja sama homma tuntuu jatkuvan Korun kanssa. Välillä tuntuu löytyvän jotain hajua, kuinka neitiä kuuluisi ratsastaa, ja seuraavana hetkenä hävitän ihan kaiken.

No, elämässä pitää olla haasteita. Minun seuraava voi olla vaikka se, että onnistuisin ratsastamaan kokonaisen kierroksen Korulla ilman, että välillemme syntyy suurta kriisiä. Kuvaillaan tilanne nätisti niin, että siihen on vielä hetki matkaa.

Ps. Huomenna (tai tänään, kello on jo perjantain puolella) Rikulla saa ravata ja laukata. Yritän kuitenkin olla intoilematta siitä, koska tässä vaiheessa viimeksi uutiset muuttuivat masentavimmiksi. Toivotaan, että huomenna saan lopettaa ratsastuksen paremmilla mielin.

Klinikkareissulla Teivossa

Soittelin tiistaina Rikulle klinikka-aikaa Teivoon eli Tampereen Hevosklinikalle. Meillä kävi älytön tuuri, sillä saimme peruutusajan heti seuraavalle päivälle, eli keskiviikolle. Eläinlääkärinämme oli toiveideni mukaisesti Heidi Elomaa, joka hoiti Rikua viimeksi vuosi sitten mysteerisairastelujen aikaan viimeisellä klinikkakäynnillä. Pidin todella Heidin analyyttisesta, järkevästä tavasta miettiä vaihtoehtoja. Lisäksi Heidi jaksoi selittää minulle asiat niin moneen kertaan, että tunsin saavani niistä jonkinlaisen käsityksen - enkä silti tuntenut itseäni tyhmäksi. Minua ahdistaa aina se, jos omissa tai hevosen hoitoon liittyvissä asioissa minulle tulee sellainen olo, että minun pitäisi päättää asioista, vaikka en oikeastaan niistä ymmärrä. Haluan ymmärtää asiat sillä tasolla, jolla minä ne pystyn amatöörinä ymmärtämään, ennen päätöksiä.

Eilisestä klinikkakäynnistä minun oli tarkoitus napsia kuvia, mutta koska Teivo osoittautui jälleen kerran tehokkaaksi paikaksi, jossa oltiin aikataulussa, tapahtui kaikki oikeastaan niin nopeasti, etten tajunnut kuvata. Ehkä te pärjäätte siis ilman mun kamalia kännykkäräpsyjä ;)

Rikun aika Teivossa oli kello 9.30. En ollut varannut aamuun juurikaan joustoa aikatauluun, vaikka yleensä varaan. Siitä seurasi se, että kun lainakopin kiinnityksen kanssa oli ongelmia (oma vanhukseni on huollossa), olimme hyvinkin napakassa aikataulussa. Perillä Teivossa olimme 9.32 ja Rikun hoitovuoro alkoi 9.34.

Eläinlääkäri tarkasti ensin Rikun päällisinpuolin ja hoitaja nappasi verikokeet valmistumaan. Otatin Rikusta siis perusverikokeet ihan vain tarkastukseksi, että kaikki on ok. Ontumatutkimus tehtiin tämän jälkeen. Rikua rauhoitettiin tutkimusta varten vähän, ajatuksena ensinnäkin se, etteivät Rikua usein kauhistuttavat ravihevoset aiheuttaisi valtavaa sätkyä, mutta myös se, että mahdollinen ontuma saataisin selkeämpänä esille.

Tutkimuksien tulokset:

Status: Hyvä lihavuus- ja lihaskunto, raajat kuivat

Verikokeissa ei moitteita.

Spontaaniontuma suoralla: Ontumaton

Spontaaniontuma ympyrällä: Ontumaton. Liikkuu hieman lanneselkä alhaalla ravissa.

Taivutusreaktiot/ yläosa oej, vej, otj, vtj: 0 0 0 0 Kimppaa mtj kinnertä, vtj enemmän

Taivutusreaktiot/alaosa oej, vej, otj, vtj: 0,5 0 0 0

Mukavannäköinen nollarivi sieltä tuli, ihanaa! Ainahan sitä pelkää, että jos siellä onkin jotain kamalia yllätyksiä odottamassa, tällä kertaa ei ollut. Viime syksyltä tutut "vaivat" olivat jälleen seurana, eli oikean etujalan lievä reaktio ja kintereiden ongelmat. Kimppaaminen oli minulle uusi termi, mutta sillä tämä ell tarkoitti siis sitä, että Riku taivutuksen jälkeen muutaman askeleen nostaa ja kiertää takajalkaa.

Eläinlääkäri ilmoitti, että noin pientä reaktiota kuin etujalassa hän ei hoida, koska nivelpiikityksen riskit ovat kuitenkin aina olemassa, ja tässä tapauksessa reaktio oli niin pieni, ettei se ole riskin ottamisen arvoista. Kintereistä keskustelimme hetken, ja ell oli sitä mieltä, että osaltaan lanneselän liikkumattomuus ravissa ja puutteellinen "swingi", josta puhuimme aiemmin jo Rikun hierojan kanssa, voi osaltaan johtua kinnerten kipeytymisestä. Laukan voimattomuus ja haluttomuus ottaa painoa takajaloille voisi myös johtua tästä hyvinkin mahdollisesti,

Päädyin siihen, että molempien kintereiden liukunivelrako lääkittiin kortisonilla (Celeston + Linkosiini). Lisäksi pistettiin Cartophenia lihakseen jo paikanpäällä, ja lisäksi saatiin lisäpistokset mukaan kotiin. Nyt kävellään viikko, sen jälkeen mennään kevyesti suoralla ravia ja laukkaa, ja sen jälkeen pitäisi päästä takaisin hommiin. Eli siis kahden viikon päästä!

Eläinlääkäri ei ollut huolestunut, vaan totesi, että tätä tämä on hevosten kanssa treenatessa, joskus ne kipeytyvät ja sitten pitää ottaa taukoa. En kuulemma saa taaskaan syyttää itseäni (dämed! :D), koska asiat ovat vallan hyvällä tolalla ja tilanteeseen herätty ajoissa. Nyt kevyempi jakso, ja treenaamaan päästään taas takaisin. Pohdimme myös mahdollisuutta tehdä ensi vuonna niin, että tsekataan Riku myös ennen kisakauden alkua niin, että tarpeen mukaan ehditään lääkitä ja keventää treeniä ennen kisakautta. Eläinlääkäri myös selvästi tunnisti laadun, koska piti harmillisena, että Riku on ruuna, kun tällaisiä ryhdikkäitä hevosia kaivattaisiin suomenhevoskasvatukseen. Omistaja oli tietenkin täysin samaa mieltä kultamussukastaan :D

Reissusta jäi hyvä mieli, ja olen tyytyväinen, että kävin tilanteen tsekkaamassa. Nyt ei tarvitse huolehtia, että on jotain suurempaa vialla. Pienen syysloman kautta talvitreeneihin siis :)

Suomenhevoset tiedustelutehtävissä

Ote sotahevos-Köstin päiväkirjasta Aulangon rintamalta:

Hyvä päiväkirja, nyt tulen tauottua minulla on hetki aikaa kirjoittaa muistiin tämän päivän tapahtumia. Aamuni alkoi varsin tavanomaisesti kovin vähäisellä pettuannoksella sekä muutamalla heinänkorrella. Sen jälkeen menin hetkeksi nauttimaan auringonpaisteesta jaloitteluaitaukseeni yhdessä rintamaveljieni, Rikun ja Ripan kanssa. Sää oli varsin holotna, mutta onneksi olen pitkää rintamatalvea ajatellen kasvattanut mammuttimaisen pörröturkin sekä kerryttänyt hieman vararavintoa ympärilleni. Talvesta tulee pitkä ja rankka, mutta kyllä siitä tällaisessa elämänsä kunnossa oleva hevonen selviää!

Hetken kuluttua minua ja Rikua tultiin noutamaan, Ripalla ilmeisesti oli tänään muita Tehtäviä maansa hyväksi. Varustuksesta päättelin, että vuorossa meillä tänään olisi maaston tiedustelutehtävät. Ne ovat työtehtävistämme mielenkiintoisimpia, huomattavasti kiinnostavampia kuin normaalit raskaan materiaalin siirrot suorakaiteenmuotoisessa aidatussa alueessa.

Tänään tiedustelutehtäviemme aikana alkoi pommitus Parolasta päin. Itse vanhana sotamiehenä tiesin heti, että pommitus kuuluu niin kaukaa, ettei meillä ole vielä hätää. Riku sen sijaan sotamärkäkorvana hermostui kovin ja epäili ilmeisesti, että nyt tämä leikkimme päättyy tähän. Pääsin siis johtamaan poikkeuksellisesti joukkoja tänään, yleensä pidän huolen selustasta. Voi että olinkin ylpeä saamastani ylennyksestä!

Tiedustelutehtäviemme aikana huomasimme Rikun kanssa erilaisia merkillepantavia asioita. Minä huomasin autoilijan, joka oli ilmeisesti vastapuolen tiedustelija, ja meinasi ajaa päälleni. Riku sen sijaan huomasi puistonpenkin (useita, Rikun huom!), roskalaatikon, lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, kukkapuskia ja jäätynyttä nurmea. Nuorella pojanklopilla on vielä paljon opittavaa tiedustelutehtävistä...

Pääsimme ehjinä tehtäviltämme takaisin leiriimme. Loppupäivän saimme viettää harvinaiselle vapaalla. Sotamies Kösti kuittaa, Pohjoisrintamalta ei mitään uutta. Nuku rauhassa Suomi, poikas valveilla on!

Kevyen viikon jälkeen

Eipä Riku priimalta tuntunut tänään hypätessä. Nyt on niin monta kysymysmerkkiä ilmassa, että päätin varata huomenna klinikkakäynnin Rikulle, vaikka se olisikin jotain hätävarjelun liiottelua.

Viime viikolla Rikulla oli siis vuorossa ensin maanantaina vähän miniestetreenejä, tiistaina, torstaina ja lauantaina maastoilua, keskiviikkona vuokraajan koulutunti ja perjantai ja sunnuntai vapaata. Kevyt viikko siis, juuri sellainen, jonka suunnittelinkin. Riku oli maastossa oma iloinen itsensä, maanantaina taas estetunnilla tosiaan laukat jäivät usein ristiin ja hyppy tuntui voimattomalta.

Tänään estetunnilla Riku teki edelleen hommat ihan moitteettomasti, mutta hyppy ei ollut kovin hyvä, laukka oli koko ajan väärässä tai ristissä ja tekeminen oli jotenkin työlään oloista. Päätin jättää hypyt vain alun pieniin verkkahyppyihin ja ihan omaa fiilistä seuraten varata ajan klinikalle.

Voi toki olla, että tämä jäykkyys johtuu tosiaan siitä, että on joku suurempi jumi tai nikamalukko, joka Tuulia saa parin viikon päästä manipuloitua auki. Verikokeet oli kuitenkin tarkoitus ottaa nyt syksyllä ja jalkojen tilanne tsekata noin muutenkin, jotten tutkitaan nyt, kun asia mietityttää.

Reilu vuosi sitten viimeksi piikiteltiin tuota vasenta kinnertä, jonka opettajani Iida tänään huomasi tulevan vähän huonommin alle, eli voihan se olla, että siellä on nyt jotain ajankohtaista muutosta. Nyt ei kuitenkaan jossitella sen enempää, vaan mennään klinikalle ja tsekataan tilanne. Mistään ei onneksi turvota, ei ole lämpöä eikä mitään ontuvaa. Laukka on vaan voimatonta. Tsekataan siis ensin fasiliteetin ja mietitään sen jälkeen, että onko ongelma vain satulan päällä vai myös jossain muualla.

Pari viikkoa sitten kävimme Ville Vaurion kouluvalmennuksessa Rikun kanssa ja nämä kuvat jäivät julkaisematta. Ville tönäisi minua pois mukavuusvyöhykkeeltäni niin, että tarkoitus oli saada hevonen, jolle käytetään apua terävästi, saadaan reaktio ja myödätään avusta. Ei siis jäädä roikkumaan, eikä olla epäreiluja. Ihan kamalan vaikeita ja tärkeitä vaatimuksia! Riku oli alkuun kyseisellä kerralla, jolloin oli viikolla kauttaaltaan aika väsynyt, kovin hidas reagoimaan pohkeeseen ja siihen haettiin hevosystävällistä, mutta napakkaa korjausta. Ja sellainen kyllä löytyi. Tykkään Villen tyylistä opettaa perusasioita raikkaalla tavalla.

Lepattava oikea käsi, miten mä en vaan saa sitä korjattua?

Erilaisena jatkuu

... siis tämä minun hevoselämäni. Sain viime postaukseen Sannalta kommentin, jossa hän vinkkasi miettineensä levon ja treenin suhdetta omassa blogitekstissään. Tuo kirjoitus sysäsi itselläni liikenteeseen ajatteluprosessin, joka jalostautui siihen asti, että päätin kokeilla tänä talvena Rikun kanssa erilaista treenijaksotusta kuin aiemmin.

Aiemmin olen siis toiminut niin, että normaali viikkoni kisakauden ulkopuolella on sisältänyt seuraavalla tavalla treeniä:

1 estetunti (tehtävät vaihtelevasti ratsastuskoulun kalenterin mukaan, välillä jumppaa, välillä rataa)
2-3 koulutuntia (ratsastuskoulun tunteja, itse rasitusta säädellen)
1 käyntimaasto
1 reippaampi maasto / intervallityyppinen treeni kentällä / hangessa
1 kavaletti tai muu kenttähumputtelu tai maasto, jos olen ehtinyt valosan aikaan tallille

Vapaita olen pitänyt silloin, jos en ole aikataulullisesti saanut ratsastusta mahtumaan kuvioihin.

Nyt olen päättänyt muuttaa treeniviikkojemme jaksotusta niin, että pidän normaalin työviikon, rankan työn viikon ja palautusviikon. Koska Riku on vaikuttanut väsähtäneeltä, aloitimme suoraan palautusviikosta. Tällä kertaa palautusviikkomme muodostui seuraavanlaiseksi

Ma: Estetunnilla pieniä kavalettikokoisia esteitä
Ti: Käyntimaasto
Ke: Vuokraaja kävi koulutunnilla kevyesti
To: Maasto, pieni pätkä ravia ja laukkaa, lähinnä käyntiä
Pe: VP
La: Maasto
Su: VP

Maanantaina estetunnilla Riku jätti hypyn jälkeen useamman kerran laukan ristilaukkaan, joka ei ole Rikulle tyypillistä. Se kuitenkin hyppäsi innokkaasti ja vaihtoi kyllä laukat oikeiksi pyynnöstä. Mietin jo sunnuntain kisoissa Rikun hierojan kanssa, että Rikulla saattaisi mahdollisesti olla joku jumi nyt jossain niin, että sitä pitäisi manipuloida auki. Otin yhteyttä siis hevosfyssari/fyssari/yleisguru/ongelmanratkoja Tuulia Luomalaan, ja saatiin aika muutaman viikon päähän. Siihen saakka jatketaan niin, että pidetään poika lämpimänä, liikutetaan säännöllisesti ja suhteellisen normaalisti, jos voinnissa ei tapahtu mitään ihmeellistä. Näillä keleillä ei olisikaan mikään ihme, jos Riku olisi esimerkiksi tarhassa liukastunut kavereiden kanssa leikkiessään ja saanut itsensä jumiin.

Tilasimme myös Rikulle ja Ronille hammaslääkäriajat. Kahtena aikaisempana vuonna olemme käyttäneet hevoset Ypäjän hevosopistolla saksalaisten hevosten hammaslääkärien (en nyt millään muista herrojen nimiä!) vieraana, kun he ovat olleet Suomessa hevosia hoitamassa. Tänä vuonna he eivät tulekaan, joten huolellisen tutkimustyön jälkeen päädyin varaamaan pojille ajan Vermosta Jukka Holopaiselta. Hampaat tsekataan lokakuun 26. päivä.

Tällä viikolla olen myös pohtinut sitä, että voisin mahdollisesti yrittää jaksottaa omaa treenaustani menemään Rikun treeniviikkojen kanssa ristiin. Ajatuksena siis se, että Rikun kevyellä viikolla minulla olisi omassa treenikalenterissani raskas viikko ja Rikun raskaalla viikolla minulla olisi tietoisesti kevyempi viikko. Näin saisin tietynlaista suunnitelmallisuutta myös omaan treenaamiseeni. Omaa raskasta viikkoani pääsin kokeilemaan heti tällä viikolla siis, ja täytyy sanoa, että tämän viikon pilateksen, kuntonyrkkeilyn, BodyCombatin, BodyBalancen ja kaiken kruunanneiden tallityttöjen tämän päivän vatsalihastreenien jälkeen vatsalihakset kyllä kiittävät :D

Olen myös ratsastanut tällä viikolla pari koulutuntia ratsastuskoulun hevosella. Ratsukseni sain Korun, joka on meidän tuntsista yksi harvoista, jolla en ollutkaan ratsastanut aiemmin, sillä tamma tuli meille vasta keväällä. Koru oli oikein hauska tapaus! Hirvittävän työlästä oli kulkea suorana, ja mä olin taas kamalan hidas korjaamaan hevosta tarpeeksi selkeästi pohkeesta eteen. Rikun kanssa meillä on käynnissä aina se ongelma, että se vyöryy minun apujeni lävitse, Koru taas oli täysin erilainen - se olisi mieluiten jäänyt ei minnekään köpsöttämään pohkeen takana. Teki todella hyvää, vaikkakin henkisesti rankkaa ratsastaa toisella hevosella Rikun lisäksi - pääsi taas kerran oivaltamaan, kuinka lapsenkengissä tämän harrastuksen kanssa on...

Kuvitukseksi lenkkarit, jotta voisitte olla varmoja, että oikeasti jumppaan. Tai ainakin puen lenkkarit jalkaan ja otan kuvia niistä.