keskiviikko 23. joulukuuta 2015

I wish you a Muddy Christmas!

Tänään tallilla vähän nauratti joulukuvia kuvatessa. Riku oli saanut lahjaksi ihanan havukranssin, ja ehkä ensimmäistä kertaa hevosenomistajahistoriassani mietin, että pitäisi varmaan ottaa blogiin kuva. Sitten vilkaisin päälläni olevia kuraisia vaatteita, polviin asti mutaisia saappaita, hevosen repaleista ja, yllätysyllätys, mutaista loimea ja mietin, että niin. Joulumieltä vaan kaikille.

Mutta! Kummasti kyllä mulla on tänä vuonna ollut säästä huolimatta eniten joulumieltä moneen vuoteen. Riku on käyttänyt tonttulakkiaan monta kertaa, minä olen pukenut kotona taloa joulukuntoon, poltellut kynttilöitä ja availlut joulukalenterin luukkuja. Käynyt joululaulukonserteissa, kuunnellut kotona jouluradiota ja paketoinut lahjoja läheisilleni.
Riku tänään tunnin jälkeen päivittäisellä puurollaan

Riku on ollut tietenkin, hevonen kun on, täysin tietämätön joulusta. Eilen kävimme vielä tekemässä kunnon koulutreenin, tänään treenattiin estekoulua puomeilla.

Ja sitten kuvattiin mutaisen joulun blogikuvat. Näillä kuvilla ja tällä videolla haluan toivottaa lukijoillemme ja seuraajillemme Hyvää Joulua! On ollut ilo saada lukea kommenttejanne ja käydä keskustelua kanssanne.


Rikun upea lahjakranssi!
Edustava arkitodellisuuskuva joulusta 2015!

Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=EHlrvzYTa9I

Alkuperäisen kuvan ottanut Mirella Ruotsalainen, kortiksi muokannut Minna Suutari

6 kommenttia:

  1. Haha, ihanaa joulua myös teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja iki-ihanalle Torstenille ja teidän koko perheelle <3

      Poista
  2. Kuvat eivät edes tarvitse lumikinosta ympärilleen, niistä välittyy ihanan jouluinen ja aito tunnelma ja rakkaus ilmankin. ☺ Hyvää joulua! Ps. Rikun joulupipo on pop. T: sis

    VastaaPoista
  3. Realismi on aina mun ykkössuosikki, t. hän-joka-rakensi-aattona-aitaa-koska-hevoset-halusivat-syödä-reiän-ladon-seinään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Realismi on kyllä aika ihanaa :D Eikä mulla ole edes kauniita vaatteita ja Rikun loimet on oikeasti kaikki aika rikki, koska se leikkii tarhakaveriensa kanssa, joten turha tässä kai yrittää esittää muuta :) Kuulostaa ihan mukavalta aattotouhulta ;)

      Poista