torstai 7. maaliskuuta 2013

Pompompom poni pomppii!

Maanantaina Rikulla oli vapari.

Tiistaina äiti ratsasti ensin puolisen tuntia Rikulla ja minä sitten 40 minuuttia itse siihen päälle. Kenttä oli niin kova, että ratsastettiin suosiolla maneesissa. Tein paljon asioita laukassa, laukka-avoa ja pohkeenväistöä, kokeilin sulkuakin, paljon vastalaukkaa ja laukanvaihtoja käynnin kautta ja askeleessa. Laukanvaihdot ovat kaukane puhtaista, ne tulevat aina pukin kautta. Niitä pitää varmaan alkaa miettiä sitten siinä vaiheessa, jos joskus tulee ajankohtaiseksi ratsastaa luokkia, joissa on vaihtoja. Vielä se ei todellakaan ole ;) Riku kulki hienosti.

Eilen kävin hyppäämässä estetunnilla. Maneesi tuntui olevan lentoon lähdössä, mutta kun tuuletusluukut laitettiin kiinni, oli sisällä ihan hyvä ratsastaa. Pihalla sitten sai pitää hevosesta kiinni ettei tuuli vienyt mennessään ;) Hypättiin kahta linjaa, toinen oli 16m ja toinen 21m. Tultiin ensin tuota pidempää linjaa vaihtelevastai seitsemällä ja kuudella askeleella. Oli helppo vaikuttaa askeleiden määrään ihan vain reittiä muokkaamalla, kun hypyt olivat kaarevalla linjalla. Toista linjaa hypättiin sitten neljällä. Molemmat linjat sujuivat hyvin oikeastaan koko ajan, eikä ollut mitään erityisiä ongelmia. Lopuksi hypättiin sitten vielä pientä rataa, kaikki siinäkin sujui varsin hyvin. Mukava tunti kaikenkaikkiaan.

Loppuviikon suunnitelmissa olisi tänään koulutunti, huomenna maasto, lauantaina viimeisen hetken fiilistelyt ja sunnuntaina kisat Valkeakoskella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti