tiistai 23. syyskuuta 2014

Sympatiasärkyä

Voisi ehkä vähän naurattaa, jos ei huolestuttaisi näin paljon.

Kun Rikua ensimmäistä kertaa kuukausi sitten kuskattiin klinikalle jalkavaivojen takia, mä onnistuin pari päivää klinikkakäynnin jälkeen tulehduttamaan akillesjänteeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni, ja ihan puskista. Nyt kun tilanne on kääntynyt niin, että jalkojen sijaan eniten huolta aiheuttavat kohonneet tulehdusarvot, mä istun kotona pitkittyneen flunssan jälkitautina tulleen poskiontelotulehduksen kanssa. Jota muuten sairastan, yllätys, ekaa kertaa elämässäni.

Kuukauden aikana olen nukkunut keskimäärin öissä sen 2-4 tuntia. Töissä kuljen suhteellisen zombina, enkä pysty juurikaan keskustelemaan mistään järkevästi. Kun työkaveri ystävällisesti kysyy Rikun voinnista, en meinaa saada muotoiltua vastausta, joka ei kaataisi huoltani ämpärillä toisen niskaan.

Vaivojen määrä ehkä korreloi minulla ja hevosellani, mutta ei-niin-yllättävästi huolen määrä ei korreloi. Siitä huolimatta, että minä olen lähes hermorauniona huolesta, hevoseni on iloinen oma itsensä. Tänään se oli jopa vapaapäivän jälkeen ollut erityisen pinkeä, kun äitini oli käynyt ratsastamassa sillä tuulisella ilmalla. Että voi ihminen tullakin onnelliseksi kun kuulee hevosensa sikailleen!

Tilanne on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että viikko sitten klinikalla todettiin, että liike on parantunut takaa ja pysynyt hivenen epämääräisenä edestä. Huolta aiheutti kontrollina otetut verinäytteet: jostain syystä tulehdusarvot olivat nousseet. Antibioottikuurin kanssa kotiin seurailemaan tilannetta. Eilen Riku kävi verikoekontrollissa, ja antibioottikuuria jatkettiin, koska tulehdusarvot olivat edelleen korkeat.

Nyt odotellaan tulehdusarvojen laskemista (eli siis käytännössä hoidetaan tulehdusta, jonka paikasta ei ole tietoa) ja sitten pohditaan liikettä uudestaan. Mitään varsinaisen huolestuttavaa liikkeessä ei tällä hetkellä ole - Riku on innokas, jaksaa taas koota takaa, mutta jostain syystä vasemmalle ratsastaessa silloin tällöin tahdittaa päällään, vaikka etujalkojen liike on puhdas. Mysteerihevonen.

Perjantaina ratsastin tunnilla askellajeja sen verran lävitse, että päädyimme opettajan kanssa siihen tulokseen, että voin sunnuntaina startata seuranmestaruuksissa Rikulla. Ja niin me starttasimme. Rata oli todella huono, olin itse ahdistunut kun esitin radalla hevosta, joka ei mielestäni ollut aivan priima. Lisäksi jarrut olivat lähes kuukauden kouluratsastustauon jälkeen täysin hukassa... No, niin vain siitäkin radasta selvittiin n. 60 prosentin tuloksella. Prosenteilla ja pisteillä ei ollut tässä tilanteessa mitään merkitystä, mutta oli ihana saada palkintojenjaossa tuomarilta vielä palautetta. Hän sanoi, että kun minä itse pääsen ratsastamaan hevosta paremmin, vielä hiukan rehellisemmin pyöreänä, se on hevonen, jonka liikkeet riittävät ihan mihin vaan. Huhhuh. Kyyneleet nousivat silmiin, varsinkin tämän muutenkin tunteellisen kuukauden päätteeksi.

Hevonen on upea. Kumpa se tulisi vielä kuntoon.
Mä ja mun paras. Sennumestaruushopea tänäkin vuonna, sekä esteissä, että koulussa.

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti Rikun tulehdusarvoille löytyy joku syy, jotta sen saa hoidettua. En tiedä seuraatko yhden Nooran blogia Kultainen poni, mutta hänenkin poninsa tulehdusarvot heittelivät rajusti keväällä ja lopulta ponista löytyi Hyvinkäällä todella iso paise nivusten suunnalta. Osoite on kultainenponi.blogspot.com. Jos hänen toukokuusta alkaneista pohdinnoista löytyisi vertaistukea oudosti oirehtivan hevosen omistajalle.

    Tiedän täysin sen tunteen, kun huolet vievät ihmisen ja ei saa nukuttua. Levänneenä sitä jaksaisi kuitenkin hieman paremmin suhtautua asioihin. Meillä täällä Vihrun jalan kanssa tilanne tällä hetkellä ihan ok, mutta öisin näen unta siitä, että kaikki menee pieleen. Päiviä lasketaan seuraavaan tarkastukseen ja hiljaa mielessä rukoillaan, että syksyn villiinnyttämä tamma jaksaisi olla rauhassa ja laukkailematta ulkona ollessaan.

    Jaksamista viilentyneeseen syksyyn ja paranemisia Rikulle!

    Ps. Onnittelut seuranmestaruushopeasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, mä käyn hakemassa vertaistukea! :)

      Joo, mä toivoisin niin kamalasti, että saisin edes nukuttua, niin jaksaisin suhtautua tähän järkevämmin. Nyt menen kaikkiin tilanteisiin niin tunne edellä, että oikein hävettää... Jos olisi jotain tietoa, se helpottaisi varmasti.

      Paranemisia ja pitkää pinnaa myös Vihrulle syksyn viimoihin!

      Kiitos :)

      Poista
  2. Omituisen kuuloinen vaiva eikä tuo tulehdusarvojen kohoaminen ainakaan tapausta helpota. Minullekin tuli mieleen Nooran blogista tuttu paise-ilmiö, mutta toisaalta myös mahdollinen tulehdus hevosen selässä, jos oirehtii vähän on off. En muista lukeneeni, mutta onko Riku syönyt jo pidemmän tulehduskipulääkekuurin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkää tutkittiin jo silloin ekalla kerralla klinikalla. Ei ainakaan silloin aristanut eikä reagoinut mihinkään... Riku söi viikko piikityksen jälkeen (eli silloin kun oli liikkeessä tosi huono) alkaen kahden viikon Metacam-kuurin. Eka viikon kokonaisella annostuksella ja sitten puolikkaalla.

      Täytyy tutkia tuota paiseasiaakin. Eläinlääkäri piti hyvin mahdollisena, että tämä tulehdusarvojen nousu ei liity millään tapaa noihin aiempiin "oireisiin", varsinkin kun kinner on nyt kunnossa (ei enää reagoinut taivutuksessa) ja etunenkin on parempi. Toki tuo päällä tahdittaminen (ratsastaessa) mietityttää. No, ensi viikolla taas uudestaan...

      Kaikki ideat otan mielelläni vastaan, kun näitä asioita muutenkin tulee pyöriteltyä lähes 24/7...

      Poista