lauantai 11. lokakuuta 2014

Parasta just nyt: sikaileva hevonen

Viime kirjoituksen jälkeen tilanne on Rikun kanssa edennyt koko ajan vain mystisempään suuntaan. En oikein tiedä, mistä tätä lähdetään purkamaan, joten ehkä järkevintä on listata koko meidän "klinikkahistoria" tältä syksyltä, niin nämä viimeiset käänteet tekevät eniten järkeä.

1. klinikkakäynti: Keskiviikkona 27.8. menemme ensimmäistä kertaa klinikalle. Tällöin syynä on Muurahaisenkin näkemä aavistuksen verran epätasainen askellus. Koko kesän on ollut vaikeuksia kokoamisen kanssa, ja olen pohtinut, että "miten tää tuntuu näin omituiselta". Hevonen ei ole missään vaiheessa ollut haluton, eikä kipeän oloinen. Liike ei ole ollut epäpuhdasta, mutta se ei kuitenkaan ole tuntunut takapuoleen samalta.

Kliinisessä tutkimuksessa ei todeta mitään erikoista. Juoksuttaessa ympyrällä ja suoralla ok. Taivutuksissa oikea takajalka ja vasemman etusen alanivelet reagoivat pienesti. Nämä kuvataan. Kintereestä löytyy hiuksenhienoa muutosta, etusesta ei mitään. Piikitetään oikean takasen kinner ja vasemman etusen alanivelet. Lähdetään kotiin, ohjeena kävellä viikko ja sitten ottaa ravia.

2. klinikkakäynti: Perjantaina 5.9. menemme klinikalle ottamaan verikokeet sekä kliinisiin tutkimuksiin. Riku on torstaina ollut ravatessa huomattavasti huonompi, kuin mikä alkutilanne on. Ei kuitenkaan ns. jalaton tai varsinaisesti edes ontuva (käynti ok). Hoitava eläinlääkäri ei ole paikalla, sijainen ottaa veret ja tarkastaa hevosen. Verikokeissa fibrinogeeni on ok (3,4, viitearvo 2,0-4,0), mutta S-SAA tulehdusarvomarkkeri hivenen viitearvon ulkopuolella (21,7, viitearvo <20). Koska hevonen kuitenkin yleiskunnoltaan hyvä, eikä onnu, jalat eivät turvota ja haavat ovat siistit, tullaan siihen tulokseen, että tuskin on mitään huolestuttavaa.

3. klinikkakäynti: Tiistaina 16.9., lisäkävelyviikon jälkeen suuntaamme klinikalle, koska Riku ei edelleenkään ole liikkeessä hyvä. Juoksutetaan, taivutetaan, todetaan niiltä osin paremmaksi kuin aikaisemmin. Ei reagoi taivutukseen enää. Otetaan kontrolliverikoe. Fibrinogeeni koholla (5,6) ja S-SAA noussut edelleen (29,5). Aloitetaan antibiootti. Tullaan kotiin liikkumaan kevyesti.

4. Klinikkakäynti: maanantaina 22.9. kontrolliverikokeessa. Fibrinogeeni tullut hieman alas (4,8), edelleenkään ei viitearvoissa. S-SAA noussut edelleen (48,3). Sovitaan, että syötetään antibioottia vielä viikko. Liikutellaan kevyesti.

5. klinikkakäynti: Tiistaina 30.9. jälleen klinikalla. Yleisvointi ok, jalat ok. Taivutuksessa ok. Kerron, että Riku on hieman väsynyt. Otetaan tulehdusarvot. Fibrinogeeni hurjan korkea (8,4) ja S-SAA edelleen huomattavasti koholla (39,4). Ns. laajassa verenkuvassa ei mitään ihmeellistä. Todetaan, että ei ole mitään havaintoa, miksi tulehdusarvot nousevat, vaikka antibiootti päällä. Päätetään lopettaa antibiootti ja katsoa mitä tapahtuu. Kotiin ja tarhalepoon. Kaksi viikkoa seuraavaan kontrolliin.

Tässä tilanteessa ollaan siis nyt. Lähes kaksi viikkoa unettomia öitä, huolta ja itkua. Miettimistä, että mitä väliä sillä on, meenkö mä töihin/pilatekseen/mihinkään, jos Riku ei nyt selviäkään. Ihan turhaa panikoimistakin, varmasti. Mutta tokihan sitä on jo googlannut ja etsinyt kaikki ne vaihtoehdot, mitä tämä voisi olla - ja kaikista niistä ei selvitä. Nyt on siis lähes kaksi viikkoa seurailtu. Lämpö ei ole noussut, hevonen ei ole räkäinen, ei yski, ei ripuloi, ei ole muuttunut apaattiseksi eikä ole kipeän oloinen. Sen sijaan se kuskaa sitä taluttavia ihmisiä onnellisena edes takaisin, ja jokaisella kerralla, kun otan sen käytävälle, selvästi odottaa, että tänään päästäisiin hommiin.

Eikä päästä. Ei piruvie päästä. En saanut edes kunnollista aikaa varattua hoitavalle lääkärille (olisi ollut tarjolla vain verikontrolli, ja sen jälkeen olisi pitänyt jättää yöksi tutkimuksia varten sairaalaan sisälle), joten kontrolli on nyt varattu eri klinikalle. Ihan kiva saadakin vähän "toinen mielipide" tähän tilanteeseen.

Keskiviikkona siis mennään. Ja sitä ennen ei juuri nukuta, mutta toivotaan parasta. Tulisi nyt kuntoon. Tai saisi edes selvyyden, mikä vaivaa. Tällä hetkellä tämä hevosen täyttänyt ilovirta on se ainoa valopilkku tässä tämän syksyn pimeyden keskellä. Tuntuu, kuin joku olisi vetänyt mun elämään hupun päälle ja näkisin kaiken himmeänä, harmaana ja kaukaa. Ankeaa ja ahdistavaa. Sitä mun elämäni nyt on.

5 kommenttia:

  1. Hei en nyt yhtään tiedä mitä tuo mystinen S-SAA arvo kertoo tai pitäisi kertoa, mutta miten borrelioosi voidaan tutkia hevoselta tai voidaanko sitä poissulkea?

    Jotenkin vaikuttaisi, että hevosella on joku tulehdusta ylläpitävä tekiijä sisällä kehossaan, onko se koteloitunut paise, voisiko se olla esim. Borrelioosi tai joku muu ötökän aiheuttama reaktio vai mikä, mutta tuskin se enää on mikään ns, "mekaaninen" aiheuttaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi oli yks monista vaihtoehdoista mitä palloteltiin, toi borrelioosi. Ja oli listattu yhtenä mahdollisena jatkotutkimuksena siinä pitkässä listassa. Nyt on varmaan helpompi sulkea vaihtoehtoja pois, kun antibiootin mahdollinen vaikutus on poistettu.

      Täytyy toivoa, että keskiviikkona päästään oikeasti tutkimaan jotain. Ihan mitä tahansa, melkeinpä.

      S-SAA on ns. nopea tulehdusmarkkeri, jonka pitäisi reagoida nopeammin kuin fibrinogeenin. Näin ainakin uskon eläinlääkärin selittäneen.

      Poista
    2. Voi apua kun tuli paniikki kun luin tuosta borrelioosista... Googlaaminen on niin väärä ratkaisu.

      Poista
  2. Toivottavasti toisen lääkärin tutkimuksilla saisitte enemmän tietoa, kamala tilanne tuollainen. Epätietoisuus on pahinta.
    Pakko kysyä, että onko Rikulla joku sellainen vakuutus, mikä kattaa nämä tutkimukset? Ja miten vakuutusyhtiössä on suhtauduttu näihin laskuihin/tutkimuksiin, kun vaivan aiheuttaja on näinkin epäselvä? Nykyään kun lähes kaikki tunnutaan rajattavan vakuutusten ulkopuolelle.

    Tsemppiä ja jaksamista, täällä pidetään peukkuja pystyssä, että jotain selviäisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epätietoisuudessa jatketaan. Kai sitä tähänkin tottuu, kun tarpeeksi kestää...

      Mulla on (onneksi!) sellainen ns. vanhanmallinen vakuutus Tapiolalta, joka on kyllä mukisematta korvannut kaiken tähän saakka. Toki maksamista on silti ollut sillä tavalla, että satalappuset vaan vilistävät silmien ohi, mutta olen kuitenkin tosiaan niin "onnellinen", että pääsen nyt nauttimaan vakuutukseni hyödyistä.

      Ja voi kiitos järkevälle puolisolle, joka hevosvakuutusta pähkäillessäni totesi eläinlääkärivakuutuksen lisäturvasta, että ota nyt, ei se montaa kymppiä maksa. Muuten rupeaisi hoitokatto kohta kolkuttelemaan kuluissa...

      Poista